| 15.1.2023
Lyhyesti:
- Julkinen talous on sopeutettava yhden vaalikauden aikana.
- Menoja on leikattavaa ja talouden rakenteita uudistettava rohkeasti.
- Sopeutussuunnitelman on oltava uskottava ja pitävä, jotka näkymä tulevaisuuteen on selkeä.
Suomen julkinen talous on päästetty todella huonoon kuntoon. Suomi on elänyt yli varojensa ja velkataakka on kasvanut lähes 15 vuoden ajan.
Suomalaisten hyvinvointi on rakennettu kestämättömälle perustalle. Julkisen talouden kestävyysongelmasta ovat varoittaneet esimerkiksi valtiovarainministeriö, Suomen Pankki, VATT, Valtiontalouden tarkastusvirasto, Talouspolitiikan arviointineuvosto, OECD ja IMF.
Julkisen talouden tilanne on siinä määrin synkkä, etteivät poliitikot mielellään kuvaa sitä täysin rehellisesti. Pikkuhiljaa Suomessa on alettu ymmärtää, että krooninen velkaantuminen on ongelma, mutta harva poliitikko haluaa ladella madonluvut ja selittää realiteetit äänestäjille. Mukavampaa on lupailla veronalennuksia ja uusia etuuksia, tai puhua jostain aivan muusta.
Kestävyysongelman ratkaisemista on ollut helppo vältellä, koska se on samankaltainen pitkän aikavälin ongelma kuin ilmastonmuutos. Ratkaisua on mahdollista lykätä kunnes lopulta päädytään vakavaan kriisiin.
Tosiasiat on kuitenkin tunnustettava: velkataakka jatkaa kasvuaan ja ongelma vain pahenee, jos emme ryhdy mittaviin toimiin kurssin korjaamiseksi.
Tulevat vuodet eivät ole helppoja
Millainen urakka meillä on edessä? Mitä julkisen talouden tasapainottaminen vaatii?
Valtiovarainministeriö on syksyllä arvioinut, että julkisen sektorin kestävyysvaje on 9 miljardia euroa, ja joulukuussa Suomen Pankki arvio kestävyysvajeen olevan peräti 13 miljardia euroa.
Kestävyysvaje on epätarkka ja epätäydellinen mittari, mutta se antaa hyvän kuvan ongelman mittaluokasta. Kestävyysvaje kertoo, paljonko menoja pitäisi leikata tai veroja kiristää, jotta velkataakka lakkaa paisumasta.
Kahden vaalikauden strategia on liian hidas
Tulojen ja menojen epäsuhta on niin valtava, että monet arvioivat kestävän ainakin kaksi vaalikautta siihen, että julkinen talous saadaan tasapainoon.
Tämä tarkoittaisi, että valtionvelka suhteessa kansantalouden kokoon jatkaisi paisumistaan vielä 8 vuotta eli vuoteen 2031 saakka. Vasta tuolloin verotulot riittäisivät menoihin niin, ettei velkataakka enää kasvaisi. Jatkuvan velkaantumisen jakso venyisi 23 vuotta pitkäksi.
Kahden vaalikauden strategia olisi tuskallisen hidas. Suomen julkinen talous olisi vasta vuonna 2031 tilanteessa, jossa voisimme alkaa pohtia, pitäisikö kertynyttä velkataakkaa alkaa keventää tai veroastetta alentaa.
Lisäksi se edellyttäisi, että tällä vuosikymmenellä ei enää iske uusia kriisejä, jotka pakottavat ottamaan lisää velkaa. Sekään ei ole lainkaan varmaa, nouseeko seuraavissa vaaleissa valtaan puolueita, jotka ovat aidosti sitoutuneet julkisen talouden tasapainottamiseen.
Näköalattomuuden vuosikymmen on vältettävissä
Hitaan aikataulun vaarana on, että se aiheuttaa pitkän näköalattomuuden aikakauden. Joka vuosi kahdeksan vuoden ajan saisimme käydä saman repivän poliittisen väännön siitä, mitä tällä kertaa leikataan. Se aiheuttaisi kotitalouksille, yrityksille ja erityisesti julkisen sektorin työntekijöille jatkuvaa epävarmuutta.
Kannatan nopeampaa aikataulua. Julkinen talous tulisi tasapainottaa yhden vaalikauden aikana. Tahti on kunnianhimoinen ja se voi asettaa kansantalouden sopeutumiskyvyn koetukselle, mutta mitään makrotaloudellista estettä sille ei ole. Talous sopeutuu, kun rahavirrat muuttavat suuntaa ja talouden voimavarat hakeutuvat tuottavampaan käyttöön.
Ajankohta leikkauksille on otollinen sikäli, että monilla aloilla on pulaa työntekijöitä ja avoimia työpaikkoja on paljon. Lisäksi finanssipolitiikan kiristäminen tukisi rahapolitiikan tavoitetta eli inflaation hillitsemistä.
Nopean sopeutusaikataulun tärkeä etu on, että se mahdollistaa ennustettavan ulospääsyn velkaongelmasta ja lieventää epävarmuutta, joka varjostaa pidemmän aikavälin talousnäkymiä. Yritykset ja kotitaloudet voisivat luottaa, että velkakurimus ei kestä ikuisesti. Jos sopeutussuunnitelma on uskottava, nämä positiiviset odotukset tulevasta alkaisivat vaikuttaa kansantalouden kehitykseen välittömästi.
Ennustettavuus on tärkeää erityisesti investoinneille, jotka tuovat talouskasvua ja työpaikkoja. Suuria investointeja suunnittelevat kansainväliset yritykset osaavat kyllä ennakoida, että ne saattavat joutua velkataakan maksumiehiksi. Velkaantuva maa voi tulevaisuudessa sysätä laskunsa yritysten maksettavaksi verojen muodossa.
Rakenteellista alijäämää on leikattava suhdanteista riippumatta
Vaikka suhdannetilanne heikkenisi siten, että finanssipoliittinen elvytys olisi perusteltua, kestävyysongelmaa ei tulisi sivuuttaa. Elvytyksen rinnalla rakenteellista sopeutusta tulisi jatkaa hyödyntäen suhdannesidonnaisia budjettieriä siten, että rakenteellinen alijäämä pienenee ja julkinen talous elpyy aiempaa tasapainoisemmaksi suhdannetilanteen parantuessa.
Tämä saattaa kuulostaa hieman tekniseltä, mutta tällainen täsmennys on hyvä tehdä, sillä politiikassa suhdannetta tullaan herkästi käyttämään tekosyynä julkisen talouden suunnitelman vesittämiseksi.
Leikkauksia, veronkiristyksiä vai rakenneuudistuksia?
Julkisen talouden tasapainottamiseen on pääpiirteissään kolme keinoa: menojen leikkaaminen, verojen kiristäminen ja rakenneuudistukset. Näistä tulisi ensisijaisesti käyttää menojen leikkaamista ja rakenneuudistuksia.
Suomessa verotus on jo kansainvälisesti erittäin kireää. Veroaste, joka suhteuttaa verot ja veroluonteiset maksut bruttokansantuotteeseen, oli 43 % vuonna 2021. Mielestäni se saa riittää.
Verotuksen painopistettä on perusteltua muuttaa jonkin verran. Esimerkiksi haittaveroja voidaan korottaa ja työn verotusta keventää. Myös verotusta tulisi yksinkertaistaa ja verokantoja yhdenmukaistaa. Kokonaisuudessaan veroaste on vastuullista pitää nykytasolla, kunnes budjettivaje saadaan kurottua umpeen.
Rakenneuudistukset ovat keino luoda aitoa lisäarvoa talouteen parantamalla tuotannon tehokkuutta ja vauhdittamalla talouskasvua.
Rakenneuudistukset voivat olla erinomainen tapa helpottaa julkisen talouden tasapainottamista, mutta niiden vaikutusten arviointi ja poliittinen läpivienti on epävarmaa. Siksi julkisen talouden sopeutussuunnitelmia ei voi jättää rakenneuudistusten vaikutusten varaan. Jos kuitenkin rakenneuudistuksia onnistutaan tekemään ja ne tasapainottavat julkista taloutta, nämä vaikutukset toki on huomioitava julkisen talouden suunnitelmassa.
Leikattavaa löytyy
Liberaalipuolue on kartoittanut varjobudjetissaan valtion budjetista leikkauskohteita. #LeikattavaaLöytyy-työryhmän periaatteena oli laittaa menokohteet tärkeysjärjestykseen niin, että rahat riittävät valtion ydintoimintoihin kuten koulutukseen, terveydenhuoltoon ja sosiaaliturvaan. Leikattavaa löytyi yhteensä 9,1 miljardia euroa.
Varjobudjetissa budjettia käytiin läpi tarkkuudella, jota ei ole aiemmin Suomen puoluepolitiikassa nähty. Tyypillisesti varjobudjetit ovat suurpiirteisiä ja valtaosa budjetista pidetään ennallaan. Perinteisesti tulevan vuoden budjetin määrärahat ovat määrittyneet edellisen vuoden budjetin mukaan ilman, että menoja olisi poliitiikan tasolla juurikaan kyseenalaistettu.
Olisi toivottavaa, että Liberaalipuolueen varjobudjetti kannustaa myös muita puolueita käymään läpi budjettia huolellisemmin ja perusteellisemmin. Jokaisen määrärahan ja jokaisen euron pitäisi olla perusteltu jokaisena vuonna. Valtion rahoja ei voi jakaa vain sillä perusteella, että edellisenäkin vuonna niin tehtiin.
Liberaalipuolueen leikkauslista tarjoaa hyvän lähtökohdan tulevan vaalikauden budjeteille. Osa leikkauskohteista on suoraviivaisempia ja ne voidaan toteuttaa vaalikauden ensimmäisissä budjeteissa. Osa leikkauksista puolestaan edellyttää huolellisia vaikutusarviointeja ja mikäli arvioinnit eivät osoita estettä leikkauksille, ne voidaan toteuttaa vaalikauden loppupuolella. Jos jotkut leikkaukset osoittautuvat mahdottomiksi toteuttaa, mikä on hyvinkin mahdollista, on näille näille löydettävä korvaavia leikkauksia muualta budjetista.
Menojen vähentäminen on ikävämpää kuin lisääminen. Jos menoja ei olisi aiemmin lisätty niin holtittomasti, emme nyt joutuisi niitä leikkaamaan. Minun ei ole vaikea myöntää, että listalla on myös leikkauksia, joita mielelläni en tekisi. Tosiasia kuitenkin on, että kaikkeen ei ole varaa. Politiikan tärkeimpiä tehtäviä on asettaa asiat tärkeysjärjestykseen.
Lisämenot on rahoitettava lisäleikkauksilla
Tulevan vaalikauden aikana todennäköisesti ilmenee uusia akuutteja menotarpeita, jotka olisivat kansantaloudellisesti hyödyllisiä ja yhteiskunnallisesti tärkeitä. Miten tällaisiin tulisi suhtautua, sillä ne toimivat vastoin julkisen talouden tasapainottamisen tavoitetta?
Yksinkertainen periaate on asettaa leikkauksille budjettitasapainoon johtava vuositason tahti, jonka ylittämällä hallitus voi “ansaita” itselleen lisää liikkumatilaa budjetin suhteen. Toisin sanoen leikkausten on pysyttävä tasapainoon vievällä polulla. Kun seuraavan vuoden budjettiin on saatu tehtyä tarvittavat leikkaukset, niin voidaan menoja lisätä, jos lisäksi vielä tehdään ylimääräisiä leikkauksia.
Valoisampi tulevaisuus
Julkinen talous on siis ajettu todella huonoon kuntoon, mutta se ei tarkoita, että Suomessa olisi kaikki pielessä ja tulevaisuus synkkä. Suomi on yhä yksi maailman parhaista paikoista elää, ja meillä on kaikki edellytykset, että näin olisi jatkossakin. Julkinen sektori ei ole kaikki mitä elämässä on. Valtio ei yksin määritä kansalaisten onnellisuutta.
Julkisen taloudenhoidon on kuitenkin oltava vastuullista ja kestävää, jotta hyvinvoinnille tärkeitä palveluja pystytään ylläpitämään. Korkean hyvinvoinnin eteen on tehtävä töitä. Nyt olemme eläneet leveämmin kuin mitä olemme työllä ansainneet. Kun julkinen talous saadaan tasapainoon, voimme alkaa rakentaa hyvinvointia kestävälle pohjalle.